måndag 19 februari 2018 - 00:00

Unelmieni kirkko

Kulkiessani Söderkullan valmistuvan kirkon ohi, joka vielä piileksii tuulessa huojuvien mustien suojamuovien alla, mietin usein, millaista kirkkoa siitä toivoisin. Olen kaikissa elämänvaiheissani käynyt eri tavoin vuoropuhelua kirkon kanssa, eikä tämä vaihe ole varmaankaan poikkeus, varsinkaan, jos kirkko kehkeytyy siihen suuntaan joka näyttäisi tarpeelliselta.

 

Fiilistelen kirkosta, jonne on helppo kenen tahansa mennä milloin vain. Sellainen kirkko, jossa tehdään joka päivä hyvää ihan ex-tempore, myös virka-aikojen ulkopuolella alkaa olla yhteiskunnassamme todella kaivattu. Miksei kirkkoon voisi tulla yhtä mutkattomasti hiljentymään tai työstämään mieltään painavaa teemaa jonkun vierellä kulkijan kanssa kuin kapakkaankin? Eikä sellaistakaan muuten Söderkullassa vielä ole.

Kirkolla on kuitenkin pari taakkasiirtymää ja muutamia piintyneitä uskomuksia, jotka se joutuu loppuun asti käsittelemään ennen kuin ihmisvirta alkaa kääntyä säännöllisesti sen ovea kohti. Kirkon tulee purkaa suojaukset ja poterot, joissa se on vuosia yrittänyt selviytyä instituutiona. Kirkko on jo aikaa sitten hukannut alkuperäisen tarkoituksensa, eikä sen toiminnasta ole helppo löytää pyyteettömän rakkaudellisia alkuseurakunnan piirteitä. Papit ja kirkon muut työntekijät turhautuvat ja kärsivät erilaisista lohtuaddiktioista siinä kuin muutkin.

Ihmiset kaipaavat hengellistä kotia tänä päivänä enemmän kuin koskaan aiemmin. Siksi me niin shoppaillaan, workshoppaillaan ja etsitään itseämme, kun ihmettelemme, keitä me olemme ja miksi olemme täällä. Meillä on vahva tarve päästää irti jostain painavasta, kokea jotain ylimaallista ja iloita sydämen pohjasta. Juuri siihenhän kirkko olisi oiva paikka.

Mitä siis tehdään, että Söderkullan kirkosta tulisi tällainen paikka? Jatketaan unelmoimista! Aina kun kuljen ohi, ymmärrän jotain lisää siitä, mitä itse tarvitsen, jotta voisin antaa sydämestäni jotain kanssaihmisilleni. Aina kun kuljen ohi, lähetän lämpimiä ja avaria ajatuksia heille, jotka kantavat vastuuta kirkkorakennuksen valmistumisesta ja sen tulevasta toiminnasta. Aina kun kuljen ohi, muistan, että elämme ihmeellistä aikaa, jolloin erilaista muutosta tapahtuu hyvinkin vikkelää vauhtia. Kyllä kirkko voi vielä muuttua ihan kaikille sellaiseksi paikaksi, jossa ihmisillä on mahdollisuus puhdistua, virkistyä, olla oma itsensä ja oppia rakastamaan.

 

 

torsdag 15 februari 2018 - 11:10

Sipoossa elämäni tapahtuu

Joku välkky lausahti kerran, että huomaa saapuneensa Sipooseen, kun katuvalot loppuvat. Minä kirjoitan nyt ihan toisesta asenteesta käsin. Huomaan saapuneeni elämässäni sellaiseen Sipooseen, jossa kaikki mitä minulle täällä tapahtuu, on lopultakin myönteistä. Näen aina valoa tien päässä, vaikkei sellaista kaikki muut näkisikään.

Kuljen joka päivä Graniittitietä tiedostaen sen, että tässä alla on paljon jylhää graniittia, solidia maaperää, johon omat ja läheisteni juuret kasvavat. Kaikki ideani syntyvät tämän graniitin päällä, varsinkin varhain aamulla, kun heräilen ja koko talo vielä nukkuu, saan selvyyden koko maailmankaikkeuden kinkkisimmistä arvoituksista, ja kun avaan silmäni, se kaikki on tipotiessään. Silti aloitan päiväni vakaasti tietoisena siitä, että kaikki on tänäänkin ihan hyvin ja puuro ravitsee pesueeni valmiiksi kouluun lähtöön.

Sipoossa kävelen tehokkaat ja löysemmät lenkkini koiramme Hulkin kanssa. Söderkullassa ja Nikkilässä etsin kiivaasti parhaat vegaanituotteet kaupan hyllyiltä. Söderkullassa heitän kesällä frisbeetä ja olen etsivinäni syksyllä sieniä. Söderkullan laduille onnistun aina eksymään ja löydän sitten lopulta perille. Pähkinälehdon rinteellä kirjoitan tekstejäni, musisoimme, säilytämme ruokaa parvekkeella ja selvittelemme teiniriitoja parhaan taitomme mukaan. Sipoon korpeen vetäydyn, jos on joskus tukalaa ja juttelen männyille ja kuusille syvimmistä tunteistani.

Mitä kauemmin elän, sitä vakuuttuneempi olen, että paras paikka ihmisen elää ei ole kaupunkimiljöö. Olen asunut Helsingissä Kannelmäessä, Museokadulla, Unioninkadulla ja Tuusulassa ensimmäiset vuosikymmeneni, joten tiedän, mistä puhun. Minä vain yksinkertaisesti voin paremmin lähempänä luontoa. Parhaillaan mietin, miltä tuntuisi siirtyä Sipoosta vielä enempi maalaismaisemiin, edes kokeilumielessä, vaikka kesäksi.

Miksi sitten on tärkeä asua siellä missä voi hyvin? Olen pohtinut hyvin voimisen kysymyksiä koko elämäni ajan. Haluan sinnikkäästi etsiä hyvää tapaa elää, koska tiedän, että siinä piilee elämäni yksi tarkoitus. Kun minä voin hyvin, säteilen sitä muillekin ja minulla on aina vain enemmän, mistä ammentaa.  Sipoossa lienee montakin hyvän vointini lähdettä, enkä aio nyt ammentaa niistä kaikista vielä tässä ensimmäisessä blogissani.