tisdag 22 maj 2018 - 19:28

Nyt ne kantasolut uudistuvat

Olin tehnyt täydellisen ympyrän jojolaihduttavasta nuoresta neidosta keski-ikäiseksi naiseksi, joka päätti olla laihduttamatta enää koskaan.  Ja kuitenkin sorruin sitten paastoamaan. Olin siis onnistunut kaikista laihduttamisista huolimatta välttämään aina paastoa, vaikka olin kuullut siitä niin paljon kaikkea jännää. Vieroksun vissiin nälän tunnetta sen verran aktiivisesti, että olen alitajuisesti ja tietoisesti vältellyt sitä kuin ruttoa.


Mikä sai minut tekemään tämän täyskäännöksen mietin samalla, kun kävelin tutustumaan luontaistuotekaupan mehuvalikoimiin. Motivaatio nousi siitä, että puolisoni joutui tähystykseen jossa pyydettiin ennen tutkimusta tekemään täydellinen suolen tyhjennys. Huomasin, että hän voi operaation jälkeen kerrassaan upeasti. Hän joi jonkun litkun ja sitten istui aika tiuhaan vessassa ja pysyi ihan hyvin tolpillaan. Toinen syy oli se tieto, että paasto uudistaa kantasolujamme. Älä kysy, mitä se käytännössä tarkoittaa: se kuulostaa vaan pirun hyvältä! Kyselin nyt ensimmäiseltä luontaistuote-ekspertiltä, miten se tehdään silleen aikuisten oikeesti. Hän myi minulle puhdistuspussin ja kasvisliemikuutioita ja muutaman pullon luonnonmukaisia mehuja. Tuli sellainen olo, että hän olisi halunnut infota asiasta enemmänkin, muttei ollut aikaa tai muskeleita (mehut painavat paljon) kuunnella ja tutustua enempää siinä kaupassa.


Tullessani toiseen kauppaan olin jo netissä opiskellut perusasiat, mutta minulla oli pari vähän arkaluontoista täsmäkysymystä siitä puhdistuspussin käytöstä. Ihmettelin ääneen, että missä tällainen operaatio pitäisi tehdä: vessan lattiallako ja miten sen pussin saa ylemmäs kuin oman peppunsa? Tämä nainen ei häkeltynyt juurikaan näistä uteluista ja sain kuulla, että hän tekee sen mukavassa kylkiasennossa takkahuoneen lattialla (pussi roikkumaan ovenkahvaan) ja siitä siirtyy sitten vessaan, kun tuntuu siltä. Hän vakuutti, että hyvin kerkeää. (Ystäväni kertoi myöhemmin paremman kikan. Ripustaa pussi naulakkoon ja istuu valmiiksi pöntöllä. Toimii paljon paremmin.)


Tullessani kotiin taas pullokassit kilisten, totesinkin olevani aikalailla valmis aloittamaan jo huomenissa koitokseni. Laskeskelin, että ensimmäinen päivä sujuu ihan kevyesti ja tokana ja kolmantena on vaikeaa ja sitten on taas pari päivää upean helppoa. Niin ne netissä lupasivat. Nälästä ei puhuttu paljon mitään. Ehkä sitä ei tulisikaan?


Ensimmäinen päivä
Olin nautiskellut hirveän suolaliuoslasilliseni illalla, mutta mitään tuotosta ei tullut. Niinpä tein ensimmäisen pussikokeilun jo illalla. Toivoin, että kaikki nukkuivat, kun lorottelin vessassa vettä ja sitä itteään oikein urakalla. Aamusta vatsani piti niin kovaa lorinaa, että heräsin siihen jo viideltä. Vein koiran ulos ja nautin aamuauringon ihanista säteistä. Vatsa tuntui aika tyytyväiseltä vaikka tyhjä olikin. Aamun mittaan nälkä kuitenkin tuli. Otin mehua ja otin kasvislientä, mutta eivät ne nälän tunnetta vieneet.


Suuntasin auton Paippisiin. Töissä tunsin olevani tavallaan erittäin läsnä ja tavallaan prosessoin paastoani. Nälän tunteeseen alkoi tottua, kun ymmärsi ettei sitä nyt tästä vaiheesta saa vaan millään pois. Koko ajan muistelin, että ei tähän kukaan kuole, en minäkään. Muistelin Afrikan lapsia ja ihmettelin ihmisiä, jotka paastoavat säännöllisin väliajoin. Miten epämukava olotila nälkä onkaan! En silti vielä sortunut ruoka-ajatuksiin ja olin varoittanut työnantajaani siitä, ettei keittäisi meille kahveja, niinkuin tapana yleensä oli.


Päänsärky ilmaantui kuvaan mukaan puolen päivän aikaan. Ihmeellisen kauan jaksoin sitä, ennen kuin menin vessaan kokeilemaan josko puhdistuspussin käyttö veisi sen pois. Ei vienyt, eikä vienyt t-lusikallinen kahviakaan. Vasta kun 11-vuotias tyttäreni hieroi päätäni parvekkeella ja teki hellää hoivaa, Graniittitien naapurien katsoessa varmasti kateellisina, päänsärky kaikkosi periferiaan.

 

Toinen päivä

Tänään olin aamusta asti mielenkiintoisessa tilassa. Pystyin auttamaan Sipoo-Helsinki bussimatkan aikana etänä ystävää hädässä, eikä se rasittanut omia voimiani yhtään, oikeastaan vain latasin siinä samalla. Sitten saavuin työnohjaus-coachingsessioon, jonka aluksi olin pyytänyt tarjoilemaan vain teetä, joka olikin mainion makuista puolukka-vanilja-teetä.


Toinen sessioista meni täysin tavanomaisesta poikkeavalla tavalla: välillemme syntyi hyvin syvä rauhan tila, jossa näin selkeästi, mitä piti sanoa ja mihin kiinnittää huomiota. Aluksi sanoja oli hyvin vähän ja asiat, joita oli tarkoitus käsitellä, olivat ikään kuin tuon rauhan tilan laitamilla. Sitten kun ne tulivat käsittelyyn, ne olivatkin oivaltuneet jossain hyvin syvällä ihan itsestään. Tällaisia ovat siis sessiot paastotilassa. Olo tuntuu hyvin helpolta.


Kulkiessani kohti seuraavaa sessiota Espooseen huomasin jokaisen puun ja pensaan, nautin merestä ja sen tuoksusta, oli hyvin eteerinen ja kiireetön olo. Miksei aina kannattaisi paastota?


Espoossa pääsinkin raatamaan erilaisten kirjallisten hommien parissa. Pystyin aluksi hämmästyttävän hyvin keskittymään ja olemaan täysin läsnä. Kahden aikaan alkoi nälkä hiipiä kuvaan mukaan. Katse alkoi harhailla ja ihmettelin, miksen lähtisi jo kotiin. Tuli jo vähän hätäkin, että onpas nyt nälkä. Muistan, että ensimmäisen lapsen vauvavuotena, kun fokusoin todella paljon syömisiin ja ruokiin, aiheutti pienikin nälän tunne minussa alkukantaista pelkoa. En siis päästänyt sitä pintaan vaan suunnittelin hyvin tarkkaan jokaisen aterian ja pidin aina välipaloja käden ulottuvilla.


Sain kyydin ruuhkaisen kehä-ykkösen läpi ja Porvoon väylää huristellen aina kotiovelle ja tuntui ihanan turvalliselta palata vatsa kurnien mehupullojen pariin. Puolisoni Tuure oli unohtanut paastoni ja kyseli kovasti, mitäs tänään syödään. Touhusin itselleni kasvislientä ja mehulasia ja vesilasia, enkä tainnut kovasti jeesata miestä ruokapulmissaan. Hän naposteli jäisiä katkarapuja suoraan purkista… Nälkä tuli nyt illankin seuralaiseksi, mutta ei se enää aiheuta mitään pelkoa. Odotan innolla, josko pääsisin upeisiin rauhan ja selkeyden olotiloihin vielä tänään ja huomennakin. Ne korvaavat ehdottomasti sen vajeen, joka ruoan puuttumisesta seuraa.

 

Kolmas päivä


-Se oli pahin tuo kolmas päivä, kun minä paastosin, raportoi mies Taasjärven rannalla. Hän korjasi rannan pirttipöytää ja rupattelimme siinä samalla. Olin aamulenkilläni päätynyt taas Taasjärven rannalle vedenrajaan käyskentelemään, kun se on niin ihanan hoitavaa jaloille ja koko keholle. Nyt kello on 11.11 kun kirjoitan tätä, eikä tunnu vieläkään, että tämä olisi se pahin päivä. Taitaa olla hyvin yksilöllistä tämä paaston pahimpien päivien kokemus. Mulle rankin oli toi eka päivä ja pöydän korjaajalle kolmas.


Juon tässä juuri kasvislientä, jota terästän muutamalla vuorisuolan kiteellä, kun se on muuten niin mautonta ja keho kaipaa vähän suolaa. On mielenkiintoista, kuinka paljon aikaa ja energiaa vapautuu, kun ei tarvitse suunnitella ruokia sen enempää kuin että montako kidepalaa tällä kertaa lisään kasviliemeen vai laitanko jotain muita lisämausteita? Ihmettelin eilen myös ääneen, että kannattaako syödä ne ravintolisät (vihermömmö) ja vitamiinit, mitä yleensä käyttää? Ystävä sitten valisti, että hän on ainakin syönyt ne paaston aikana. Eli tällaista pientä hienosäätöä sitä sitten pohtii.


Kävimme entisellä Teknisillä ja nykyisillä Euronicseillä ostamassa uutta vedenkeitintä vanhan ja rikkimenneen tilalle. Uskomattoman paljon sellaista tarvitsee tässä teetä ja kasvisliemiä keitellessä. Valitsimme huolella, mutta päädyimme kuitenkin aika halpaan malliin, joka on musta ja silloin veden karmean likaiset jäljet eivät koko ajan paista silmään, vaikka niitä olisikin. Meinasin ehdottaa, että mennään Veljeksiin lounaalle, kunnes muistin, että eipäs mennäkään. Tänään on tehnyt mieli kaikenlaista ruokaa. Vesi on tullut kielelle useamman kerran, kun on saanut lämpimän lihakastikkeen tai pizzan tuoksun nenäänsä.


Olin illan Tapiolan tornissa esittelemässä erästä tukiprojektiamme kiinnostuneelle kuulijakunnalle. Herkut, joita oli pöytään tuotu, olivat aivan vastustamattomia, mutta onneksi me vain puhuimme asiamme ja sitten poistuimme noiden herkkujen ääreltä. Mahtavaa, että olen säästynyt tällä viikolla siltä, että joku on laittanut pöydän koreaksi ja minä ilonpilaaja joutuisin paljastamaan, etten syö muruakaan.


Tämä oli hyvä päivä ja paasto jatkukoon huomennakin...

 

Neljäs päivä


Paasto on hivenen hankala asia paastoavan lähimmäiselle. On kuulemma tylsää, kun ei ole ruokaseuraa ja lisäksi on pikkasen huono omatunto aina, kun syö. Joten näin ollen yrittää syödä aina silloin, kun minä olen poissa.


Tänään olin paljon kotona ja aiheutin päänvaivaa salaa syövälle puolisolleni. Hän kävi hakemassa vaivihkaa Söderkullan K-marketista lohikiusausta ja pisteli sen poskeensa lähes kylmänä, jottei tuoksu saisi minua pahalle mielelle, vaikka en ole koskaan sanonut, että niin kävisi.. Se oli kaikki siis hänen tulkintaansa ja valtavaa huomaavaisuutta.


Tänään on ollut hyvä fiilis siitä, että päätin tämän paaston olevan viisipäiväinen. Se on juuri sopiva. Enempää en tahtoisi tätä laatua. Ihan hyvä on olo, paino on tippunut, ei satu mihinkään, eikä nälkäkään enää ole, mutta kuitenkin… Tahdon olla normi-ihminen ja ostaa tarvikkeita kaupasta, laittaa niistä ruokaa ja käydä yhdessä muiden kanssa ruokapöytään. Kyllä se vaan on niin ihanaa. Ja nyt kun ei ole tarvinnut näin moneen päivään harjoittaa ruokajuttuja, niin osaa arvostaa sitä kaikkea ihan toisella tavalla.


Kävimme myös Itiksen uimahallissa iltapäivällä polskimassa. Ihme kyllä se on nykyään tosi rauhallinen ja vähäväkinen paikka. Porealtaassakin saa lillutella lähes yksikseen ja ottaa kunnon vesihierontaa. Hieronta ja vesijuoksu ovat ne tavallisimmat jutut ja sitten ne saunat. Höyrysauna oli kyllä kiinni, joten menin vain sinne miedomman löylyn saunaan, jota en kestänytkään sitten juuri lainkaan. Uimahallin kahviossa ollaan yleensä otettu smoothiet, mutta nyt otin vihreän teen, joka osoittautui yllättävän hyväksi.

 Aah, huomenna on viimeinen päivä ja pääsen suunnittelemaan sunnuntain (kevyttä) menyytä...

 

Viides päivä


Paastoaminen lähettää koko kehon eräänlaiseen solukierrätykseen. Ei tapahdu pelkkää rasvan palamista vaan keho alkaa poistaa huonosti toimivia soluja ja vanhoja kudoksia optimoidakseen hengissä selviytymisen mahdollisuudet

(vapaasti käännetty: https://www.globalhealingcenter.com/natural-health/health-benefits-of-fasting/)


Otin siis tänä viimeisenä paastopäivänä selville, mitä se tarkoittaa että kantasolut uudistuvat. Solut minussa tuhoutuvat niin hurjaa vauhtia, että yöllä makasin valveilla monta tuntia ja kuuntelin kehoni omituista suhisevaa prosessia. En tiedä montako toimimatonta kantasolua nyt jo on tuhoutunut ja mitä se loppuelämäni kannalta tarkoittaa, mutta senhän elämä sitten näyttää…


Huomenna juon aamulla vielä vain mehua ja lounaaksi teen 2 dl porkkana-kukkakaalikeittoa. Päivälliseksi on borssikeittoa ilman sattumia ja illalla uskallan ehkä nauttia yhden kevyen smoothien.


Tämä päivä meni ihan kivasti kevyen jumpan, kävelyn, massiivisen lukemisprojektin ja parin coaching-session parissa. Nälkä ei ole vaivannut ollenkaan ja olo on muutenkin oikein mukava ja kevyt. Vatsalihaksia tehdessä tuntee, että jotain on todella tapahtunut, kun voi ainakin pikkasen paremmin viedä “navan selkärankaan”.


Ajattelin jättää loppukaneetin kirjoittamisen jonnekin noin viikon päähän, jolloin voin summata, millaista oli vähittäisen syömisen aloittaminen ja miten koko syöminen kenties toivottavasti paaston seurauksena vähän entisestä muuttui. Tsau siihen asti!

 

9.6. Päivityksen tekeminen jäi ja jäi. Tuntuu vain, ettei ole mitään loppukaneettia. Elämä vain jatkuu. Tuo oli kokemisen arvoinen paasto ja saatan ryhtyä hommaan toistekin. Paino on nyt asettunut pienen nousun jälkeen aloilleen. Vatsan toimivuus on ollut jälkikäteen pieni ongelma. Luumusoseella olen yrittänyt ratkaista. Ruoka jota syön on samanlaista kuin ennenkin, enkä kiinnitä siihen mitään erityishuomiota. Paaston aikana ajattelin, että tästä lähtien kuuntelen hartaasti kehoa ennen kuin syön mitään, mutta niin se on tuo lupaus arjen tuoksinassa unohtunut. Täytyy aina kuitenkin ottaa huomioon neljä muutakin ihmistä ruokaa laitettaessa...

 

Suosittelen paastoa lämpimästi, jos haluat kokea itsesi uudella tavalla ja jos haluat seikkailla ennen kokemattomissa olotiloissa. Minulta hävisi nälän pelko kokonaan, joten sellainenkin voi varmaan muillekin tapahtua. Laihdutusmielessä paasto ei ole kovin hyvä, koska kilot tulevat kyllä helposti ja nopeasti takaisin. Keho hakeutuu aina tasapainoon.

Paasto auttaa kuitenkin tiedostamaan kehon, mielen ja ympäröivän maailman uudella ja erikoisella tavalla.

 

 

måndag 19 februari 2018 - 00:00

Unelmieni kirkko

Kulkiessani Söderkullan valmistuvan kirkon ohi, joka vielä piileksii tuulessa huojuvien mustien suojamuovien alla, mietin usein, millaista kirkkoa siitä toivoisin. Olen kaikissa elämänvaiheissani käynyt eri tavoin vuoropuhelua kirkon kanssa, eikä tämä vaihe ole varmaankaan poikkeus, varsinkaan, jos kirkko kehkeytyy siihen suuntaan joka näyttäisi tarpeelliselta.

 

Fiilistelen kirkosta, jonne on helppo kenen tahansa mennä milloin vain. Sellainen kirkko, jossa tehdään joka päivä hyvää ihan ex-tempore, myös virka-aikojen ulkopuolella alkaa olla yhteiskunnassamme todella kaivattu. Miksei kirkkoon voisi tulla yhtä mutkattomasti hiljentymään tai työstämään mieltään painavaa teemaa jonkun vierellä kulkijan kanssa kuin kapakkaankin? Eikä sellaistakaan muuten Söderkullassa vielä ole.

Kirkolla on kuitenkin pari taakkasiirtymää ja muutamia piintyneitä uskomuksia, jotka se joutuu loppuun asti käsittelemään ennen kuin ihmisvirta alkaa kääntyä säännöllisesti sen ovea kohti. Kirkon tulee purkaa suojaukset ja poterot, joissa se on vuosia yrittänyt selviytyä instituutiona. Kirkko on jo aikaa sitten hukannut alkuperäisen tarkoituksensa, eikä sen toiminnasta ole helppo löytää pyyteettömän rakkaudellisia alkuseurakunnan piirteitä. Papit ja kirkon muut työntekijät turhautuvat ja kärsivät erilaisista lohtuaddiktioista siinä kuin muutkin.

Ihmiset kaipaavat hengellistä kotia tänä päivänä enemmän kuin koskaan aiemmin. Siksi me niin shoppaillaan, workshoppaillaan ja etsitään itseämme, kun ihmettelemme, keitä me olemme ja miksi olemme täällä. Meillä on vahva tarve päästää irti jostain painavasta, kokea jotain ylimaallista ja iloita sydämen pohjasta. Juuri siihenhän kirkko olisi oiva paikka.

Mitä siis tehdään, että Söderkullan kirkosta tulisi tällainen paikka? Jatketaan unelmoimista! Aina kun kuljen ohi, ymmärrän jotain lisää siitä, mitä itse tarvitsen, jotta voisin antaa sydämestäni jotain kanssaihmisilleni. Aina kun kuljen ohi, lähetän lämpimiä ja avaria ajatuksia heille, jotka kantavat vastuuta kirkkorakennuksen valmistumisesta ja sen tulevasta toiminnasta. Aina kun kuljen ohi, muistan, että elämme ihmeellistä aikaa, jolloin erilaista muutosta tapahtuu hyvinkin vikkelää vauhtia. Kyllä kirkko voi vielä muuttua ihan kaikille sellaiseksi paikaksi, jossa ihmisillä on mahdollisuus puhdistua, virkistyä, olla oma itsensä ja oppia rakastamaan.

 

 

torsdag 15 februari 2018 - 11:10

Sipoossa elämäni tapahtuu

Joku välkky lausahti kerran, että huomaa saapuneensa Sipooseen, kun katuvalot loppuvat. Minä kirjoitan nyt ihan toisesta asenteesta käsin. Huomaan saapuneeni elämässäni sellaiseen Sipooseen, jossa kaikki mitä minulle täällä tapahtuu, on lopultakin myönteistä. Näen aina valoa tien päässä, vaikkei sellaista kaikki muut näkisikään.

Kuljen joka päivä Graniittitietä tiedostaen sen, että tässä alla on paljon jylhää graniittia, solidia maaperää, johon omat ja läheisteni juuret kasvavat. Kaikki ideani syntyvät tämän graniitin päällä, varsinkin varhain aamulla, kun heräilen ja koko talo vielä nukkuu, saan selvyyden koko maailmankaikkeuden kinkkisimmistä arvoituksista, ja kun avaan silmäni, se kaikki on tipotiessään. Silti aloitan päiväni vakaasti tietoisena siitä, että kaikki on tänäänkin ihan hyvin ja puuro ravitsee pesueeni valmiiksi kouluun lähtöön.

Sipoossa kävelen tehokkaat ja löysemmät lenkkini koiramme Hulkin kanssa. Söderkullassa ja Nikkilässä etsin kiivaasti parhaat vegaanituotteet kaupan hyllyiltä. Söderkullassa heitän kesällä frisbeetä ja olen etsivinäni syksyllä sieniä. Söderkullan laduille onnistun aina eksymään ja löydän sitten lopulta perille. Pähkinälehdon rinteellä kirjoitan tekstejäni, musisoimme, säilytämme ruokaa parvekkeella ja selvittelemme teiniriitoja parhaan taitomme mukaan. Sipoon korpeen vetäydyn, jos on joskus tukalaa ja juttelen männyille ja kuusille syvimmistä tunteistani.

Mitä kauemmin elän, sitä vakuuttuneempi olen, että paras paikka ihmisen elää ei ole kaupunkimiljöö. Olen asunut Helsingissä Kannelmäessä, Museokadulla, Unioninkadulla ja Tuusulassa ensimmäiset vuosikymmeneni, joten tiedän, mistä puhun. Minä vain yksinkertaisesti voin paremmin lähempänä luontoa. Parhaillaan mietin, miltä tuntuisi siirtyä Sipoosta vielä enempi maalaismaisemiin, edes kokeilumielessä, vaikka kesäksi.

Miksi sitten on tärkeä asua siellä missä voi hyvin? Olen pohtinut hyvin voimisen kysymyksiä koko elämäni ajan. Haluan sinnikkäästi etsiä hyvää tapaa elää, koska tiedän, että siinä piilee elämäni yksi tarkoitus. Kun minä voin hyvin, säteilen sitä muillekin ja minulla on aina vain enemmän, mistä ammentaa.  Sipoossa lienee montakin hyvän vointini lähdettä, enkä aio nyt ammentaa niistä kaikista vielä tässä ensimmäisessä blogissani.