tisdag 10 december 2019 - 11:50

Tiistaikirje 50 - 10.12.2019, Kiitoksen aika

Me kaikki ihmiset olemme erilaisia, mutta on meissä kuitenkin paljon samojakin piirteitä. Useille ihmisille eläkkeelle jääminen pienentää ympyröitä niin paljon, että jos ei pidä varaansa, siinä voi käydä hullusti. Sitä huomaa yks kaks olevansa pihalla kuin lumiukko hyvin monesta asiasta. Ja ennen kuin huomaakaan, koko elämänpiiri pienenee niin, että erakoituminenkin alkaa kurkistella nurkissa.  Viimeistään tässä vaiheessa pitää hälytyskellojen soida ja  pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain. – Itse sukelsin politiikan maailmaan, kun ajattelin, että siihen en koskaan aikaisemmin ollut löytänyt aikaa ja se olisi kuitenkin uusi ja mielenkiintoinen maailma, jossa voisi oppia jotain ihan uuttakin ja ainakin tutustuisi erilasiin ihmisiin… Sitä riemua kesti viisi vuotta. Sinä aikana minulle selvisi uskomaton määrä asioita, mitä en ulkopuolelta osannut  yhtään uumoilla. Ja kun negatiivisia asioita alkoi olla enemmän, kuin positiivisia, vedin jarrua ja hyppäsin pois kelkasta.

Sitä seurasi muutaman vuoden ihmettely, mitä kivaa nyt pitäisi ruveta tekemään? Katsoin taakse päin ja näin siellä ne kaikki taulut ja pienet puuveistokset… kellot… koriste-esineet … lopetin maalaamisen hiukan ennen eläkkeelle siirtymistäni, kun alkoi  hirvittää, minkälaiseen liemeen lapseni joutuisivat kaikkien teosteni kanssa, kun aikanaan pesääni joutuisivat selvittelemään…  kirjoittelin aikani kuluksi omaelämänkertani, jonka julkaisin 70-v päivänäni. Se on omakustanne, jota tilasin vain perheelle ja lähimmille sukulaisilleni, koska en uskonut kovin monen ulkopuolisen olevan siitä edes kiinnostunut. – Toisaalta se, että se on vain suvulle kirjoitettu, vapautti minut kirjoittamaan asioista oikeilla nimillä ja suoraan…

Kun kirja oli kirjoitettu, ihmettelin taas, että mitäs nyt?! Tulin siihen tulokseen, että elämääni on aina kuulunut maalaaminen jossain muodossa, en ole onnellinen ilman sitä.  Siirryin tauluista kivien maalaamiseen. Nyt on koossa jo 150 kivityötä. Jokainen työ on opettanut minulle aina jotain uutta ja jotkut työt ovat olleet hyvinkin haasteellisia… mutta uuden oppiminen on sekin jonkinlainen sisään rakennettu ominaisuus, josta en edes halua päästä eroon. Niin paljon onnistumisen tunne elämän laadussa kuitenkin merkitsee.

Toinen rakas harrastukseni, ja jossain vaiheessa myös työni, on ollut kirjoittaminen. Niinpä tartuin sen enempää miettimättä Sipoon kunnan tarjoamaan mahdollisuuteen kirjoittaa blogia My Sipoo – sivujen blogissa. Siitä on nyt kulunut noin 1v3kk ja blogikirjoituksiani nimimerkillä Titta, Seniorityttö, ja siellä Tiistaikirjeenä julkaistuja blogeja on kertynyt kaikkiaan 63 kappaletta. Muutama viikko sitten minulle kerrottiin, että säästösyistä Sipoo on irtisanonut sopimuksen blogialustaa ylläpitävän mediayrityksen kanssa, mutta osin myös siksi, ettei bloggaajat yleisesti ottaen ole olleet kovin aktiivisia kirjoittelijoita… Saman olen itsekin havainnut. Sen takia kehitin itselleni tämän Tiistaikirjeen… säännöllisyys, edes jonkinlainen sellainen, on bloggaamisen perusta. Jos kirjoittelu on hyvin epäsäännöllistä, sitä on vaikea seurata ja kiinnostus hiipuu aika pian.

Tämä on minun viimeinen blogini My Sipoo- sivustolla. Siirrän Tiistaikirjeet nyt kokonaan osaksi kotisivujani http://www.titanpuoti.fi.  julkaisupäivä on edelleenkin pääsääntöisesti tiistai, mutta koska kotisivujeni alustalla ei  ole käytössä kirjoitusten ajastusta, joitain satunnaisia poikkeamia ehkä tulee, jos tiistaihin ajoittuu menoja, joihin en ehkä voi vaikuttaa. Blogien aiheet tulevat jatkossakin olemaan varmasti jotenkin yhteiskuntaa, ihmisiä, elämää ja luontoa sivuavia, mutta kannanotot voivat olla joskus vähän räväkämpiä. Koska My Sipoo sivujen palautteen antaminen oli lukijoille ilmeisen hankalaa, sitä tuli vain minulle suoraan FBssä tai sähköpostissa. Nyt kotisivuillani palautteen antaminen on helppoa ja toisaalta pystyn seuraamaan kävijämääriä paljon paremmin, joten jotain hyvääkin tästä muutoksesta seuraa!

On kiitoksen aika: Kiitos Sipoolle näistä kuukausista. Tein tätä blogia sydämellä, mutta ymmärrän, että kun kaikki maksaa, jostain on tingittävä ja kun joka tapauksessa maksan kotisivuistani, voin jatkaa tätä blogia ihan hyvin siellä! Kiitos ja kaikkea hyvää Sipolle tulevaisuuteen! Sipoo on hyvä kunta enkä ole kertaakaan katunut, että muutimme tänne 7 vuotta sitten. 

Kiitos lukijoille:  Kiitos mielenkiinnostanne ja kiitos myös kaikista niistä palautteista, joita olen saanut. Ne ovat kaikki olleet mukavia ja on ollut ilo huomata, että jotkut teistä ovat ihan oikeasti odottaneet Tiistaikirjettä. Se on tehnyt bloggaamisesta mielekästä. On ihan eri asia kirjoittaa bittiavaruuteen, kuin kirjoittaa jollekin, joka odottaa kirjettä ja myös kommentoi sitä tai sen aihetta. Nyt kun palautteen antaminen helpottuu, toivon, että annatte palautetta vielä useammin!

Seniorit: muistakaa, että yksi tyytyväisen eläkeläisen perus asia on halu oppia jotain uutta. Sen mukana elämään tulee onnistumisen tunteita ja  elämisen makua erakoitumisen sijaan! Eikä sen uuden oppimisen  tarvitse aina niin hurjan iso harppaus olla… minäkin huomasin, että jostain syystä, en ole koskaan maalannut hevosia, vaikka olen aina niitä ihaillut. Siispä tartuin pensseliin ja päätin kokeilla, miltä se hevosen maalaaminen tuntuu ja miten sen saisi onnistumaan. Eihän siitä nyt mikään mestariteos tullut, mutta, ehkä se taito kehittyy, kun muutaman maalaa! Kuvituskuvana se ensimmäinen heppani!

Rauhallista joulun aikaa ja hyvää alkavaa uutta vuotta ja vuosikymmentä kaikille!