Tiistaikirje 2 - 8.1.2019

tisdag 8 januari 2019 - 11:50 | 0 Kommentarer

Se tuli kutsumatta. Ilman pienintäkään ennakkovaroitusta. Ellei ennakkovaroitukseksi lueta edellisen päivän pientä kipristelyä kurkussa, kun lähdettiin kylästä. Tulkitsin sen kuitenkin silloin tupakansavusta johtuvaksi …  No ei johtunut tupakansavusta. Se olikin ihan oikea, inhottava Flunssa. Tai mikä lie. Alkoi hillittömällä yskällä. Sellaisella kovalla hevosyskällä. Luulin, että koko rintakehäni hajoaa pieniksi palasiksi. Jossain kurkussa, siellä takana kutitti ja kaihersi kaiken aikaa ja kun yritit yskiä, ei sekään oikein onnistunut. Olisi pitänyt olla joku pulloharja tai vastaava, millä olisi päässyt käsiksi siihen kurkun takaosaan… no, ei ollut. Enkä ehkä olisi sellaista  kuitenkaan yökkäämättä kestänytkään.

Seuraavaksi loppui ilma. Piti hengitellä syvään ja rauhallisesti. Mutta sehän aiheutti yskänkohtauksen! Suun limakalvot kuivuivat ennätysvauhdilla ja sitten kipu kurkussa tietysti kasvoi. Juotavaa! – Lämmintä… onneksi oli jäänyt muutama pullo glögiä joulusta. Siinä olisi vähän jotain makuakin. Se kelpasi hyvin. Ainoa huono puoli glögissä oli, että se on niin makeaa… mutta lämmin glögi teki kyllä kurkulle hyvää ja hiukan rauhoitti yskimistä.

Iltayhdeksältä olin jo ihan valmis yöpuulle, sen verran jatkuva yskiminen oli vaikuttanut olotilaan ja vienyt voimia. Pojat jäivät katselemaan telkkaria ja minä kömmin untuvapeiton alle. Kierin ja pyörin kuin hyrrä. Mikään asento ei tuntunut hyvältä. Jos joku asento olisi ollut hyvä, tuli kuitenkin äkillinen yskänpuuska, joka pakotti nousemaan ylös, istuma-asentoon sängyssä. Lopulta nostin sängyn pääpuolen ylös, niin, että saatoin melkein istua. Valuin kuitenkin vähitellen aina alemmas ja sain korjata asentoa tuon tuosta. Eihän siitä nukkumisesta mitään tullut.

Totesin talon hiljenneen. Koira kävi aina välillä katsomassa, miten yöni eteni ja hävisi sen jälkeen ”omaan” huoneeseensa nukkumaan. Tavallisesti se aina vahtii minua suurimman osan yöstä. Asettuu sänkyni ja oven väliin makaamaan, etten taatusti pääse häipymään huoneesta minnekään. Nyt se kai huomasi, että saisi itse paremmin nukuttua, kun siirtyi suosiolla pois jaloista. Pyöriminen ja kieriminen jatkui ja jatkui. Lopulta muistin vanhanajan neuvon, jota aika kärkkäästi aina muille flunssapotilaille jakelen: Sipulimaito!  Sitä siis keittämään! En yleensä juo maitoa, mutta onneksi olin ostanut sitä viimeksi kaupassa käydessäni kaksi tölkkiä. Ei loppuisi isännältä maito, vaikka minä vähän purkista verottaisinkin.

Kaadoin pieneen kattilaan maitoa, lisäsin siihen tilkan voita ja pienityn sipulinpuolikkaan ja hämmentelin niitä hiljaisella lämmöllä, niin, että hautuisivat ja pehmenisivät  sipulitkin. Vilkaisin kelloa. Viittä yli kaksi! – On tämäkin sipulimaidon keittelyaika! Siivilöin vielä sipulit pois seoksesta ja kaadoin sen sitten mukiin. Olihan hyvä arvio! Ihan tasan mukillinen! – Hörpin sipulimaidon hitaasti ja mietin, miksi se on niin huonossa maineessa. Tai ainakin saan yleensä vastauksena flunssanhoitoneuvooni jotain  ” Hyi” tai ”Yäk ” – kommentteja. Eihän se ole pahaa! Siihen voisi lisätä vielä vaikka teelusikallisen hunajaa, jos olisi hunajan ystävä, mutta kun en ole, en sitä siihen tunkenut.  Nyt takaisin sänkyyn!

Kymmenen minuutti unta. Sitten taas hirveä yskänpuuska! Istuin sängyn reunalla ja köhin. Koira tuli katsomaan, joko teen kuolemaa, mutta totesi, että ei tuosta pirulaisesta vielä näköjään eroonkaan pääse. Huokaisi ja meni omaan huoneeseensa jatkamaan keskeytettyjä uniaan. Ja minä jatkoin pyörimistä ja kierimistä ja yskänkohtauksia toinen toisensa perään.

Viideltä en enää jaksanut pyöriä sängyssä. Vedin paksun Fleech-kotiasun päälleni ja  kävin löhötuoliini istumaan ja otin lahjaksi saadun pienen torkkupeitonkin kaveriksi ja ajattelin sen suojissa voivani edes hetken torkahtaa.  Ei tietenkään onnistunut. Seitsemältä menin keittämään neljänviljan puuroa. Se taisi vähän rauhoittaa. Ainakin nukuin vajaat puoli tuntia!

Koko päivä meni köhiessä. Pari puhelua tuli, mutta en pystynyt puhumaan puhelimessa, kun yskänkohtaukset  vaanivat jokaista hetkeä. Iltapäivällä katselin kaappia ja totesin, että siellä oli nippa nappa jotain ruokaa meille. Jos ei suuria odottanut. No, ei odotettu. Isäntä söi äitien tekemiä lihapullia ja minä jotain broileria ja riisiä.  Ei oikein miltään maistunut, mutta kun siinä paketin päällä kerran luki, että riisiä ja broileria curry-kastikkeessa, päätin uskoa ja söin sen mutisematta. Jälkiruuaksi syötiin sitten puolikas persimon, kumpainenkin. Mitä nyt kaksi appelsiinilohkon kokoista palasta päätyi koiruudelle, joka rakastaa persimoneja siinä missä mekin.

Ennen kuin ilta koitti, kaikki lihakset ja koko kroppa olivat kuin joku olisi antanut minulle selkään. Oikein kunnolla ja reilulla kädellä, tai remmillä. Mietiskelin, miten saisin nukuttua seuraavan yön. Ei olisi oikein ollut varaa enää valvoa… edellisen yön unettomuuskin painoi harteita riittävästi.

Olen aika huono ottamaan mitään lääkkeitä, mutta nyt mietin, että en halua enää yskien valvoa toista yötä ja pienen tsekkauksen jälkeen totesin, että minulla olisi ainakin yksi lääke, mikä auttaisi nukkumaan. Se ei ole unilääke, mutta on kolmiolääke, joten lurps vaan illalla kymmeneltä ja taustalle soimaan Harju ja Pöntinen, kun ei nyt jaksa stereoitakaan viritellä… Tunnin verran tajusin hämärästi, että siellä ne jutustelevat jotain soopaa ja musiikki soi… sitten sammutin television ja nukahdin saman tien. Heräsin yöllä kaksi kertaa. Lähinnä vaan vaihtamaan asentoa. Kun kellonympärys oli nukuttu, nousin ylös ja ihmettelin olotilaani: Juu, yskitti kyllä pikkuisen silloin tällöin, mutta ei mitään niin rajua kuin edellisenä päivänä. – Hei, taidankin selvitä tästä flunssasta! – No, parin päivän sisällä nähdään, menikö vai jäikö jonnekin piileskelemään tämä Flunssa niminen ”kaveri”! Jos ymmärsi lähteä karkuun, minä menen juhlistamaan sitä N`avettaan… kuppi hyvää kahvia ja kenties laskiaispulla… sen verran voi itseään hemmotella, eikö? Paitsi. että nyt kuuluu isäntä yskivän...ja vilkaisu ikkunasta ulos, riittää hyvin hautaamaan kaikenlaiset torpasta uloslähtöajatkukset ihan tyystin, kun pakko ei kuitenkaan ole. Ilma on täynnä lunta tai jotain mössöä ja maassa ja puissa sitä on myös ihan riittävästi... saattaa olla, että tämän päivän suurin haaste onkin pitää isäntä pois lumitöistä orastavan flunssansa kanssa.

 

Kategorier :

Hälsa & Träning

0

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Skriv kommentar