Tiistaikirje 26 - 25.6.2019 Mielensäpahoittaja

tisdag 25 juni 2019 - 11:50 | 0 Kommentarer

Nykyisin puhutaan aika paljon siitä, ettei kenenkään mieltä pitäisi pahoittaa. No ei tietenkään ainakaan tahallisesti. Mutta jotenkin tämäkin asia on pikkuisen ikään kuin karannut käsistä ja on tultu tilanteeseen, jolloin lasten kasvatuskin on jotenkin vääristynyt… ei voi torua tai ohjeistaa lastaan, ettei tämä pahoittaisi mieltään ja siitä johtuen sitten jotenkin traumatisoidu! -  Ihan käsittämätöntä. Eihän maailma kohtele ketään silkkihansikkain! Miten se lapsi aikuistuessaan osaa suhtautua kielteisiin asioihin, jos ei ole koskaan saanut tuntea, miltä vastoinkäyminen tuntuu?

Silloin kun tämä asia alkoi tulla keskusteluihin mukaan, suhtauduin asiaan lähinnä naureskellen, enkä oikein mitenkään voinut ymmärtää koko asiaa. Kas kun itse en ole koskaan ollut mikään mielensä pahoittaja-tyyppi. Minulla on elämässäni ollut taatusti myös asioita, joista olisi voinut pahoittaa mielensä ja toki pahoitinkin, mutta en koskaan jäänyt märehtimään sitä pahaa mieltä. Ne tilanteet tulivat ja menivät, eikä niistä sen enempää murheita otettu. Joten en koskaan oppinut ymmärtämään, mistä oikein on kyse.

Nyt sitten, kun ikää on jo karttunut, törmäsin asiaan ihan yllättäen. En koskaan olisi voinut kuvitella, että pahoitan mieleni niin syvästi, kun tein. Enkä tahdo päästä asiasta mitenkään yli, vaikka miten sanon itselleni, ettei minulla ole mitään, ei pienintäkään syytä pahoittaa mieltäni tässä asiassa. – Asia ei nimittäin ihan oikeasti kuulu minulle mitenkään!

Ystäväpariskunta rakensi itselleen talon 20 vuotta sitten. Suunnittelivat sen itselleen siinä vaiheessa, kun lapset olivat jo lähteneet maailmalle. Siitä tuli siis kahden aikuisen ihmisen unelmakoti. Kun menin sinne ensimmäisen kerran, en päässyt eteistä pitemmälle, kun oli jo pakko pysähtyä vetämään henkeä ihastuksesta. En ollut koskaan nähnyt niin kaunista, hyvin suunniteltua ja värimaailmaltaankin hienostunutta ja tasapainoista taloa. Olin sanalla sanoen ihan myyty. Lähempi tarkastelu vaan lisäsi täydellisyyden tunnelmaa: siellä oli pieniä, hauskoja yksityiskohtia, jotka kertoivat omistajien huumorista ja toisaalta kertoi myös ulkopuoliselle katsojalle pariskunnan keskinäisestä rakkaudesta… esimerkiksi saunan pesuhuoneessa  kahden suihkun välissä keikisteli kohokuvana iso laatta, jossa Amor-pikku veitikka  osoitteli nuolellaan suihkussa olijaa. Talon kaikki materiaalit oli valittu huolellisesti, ne olivat hyviä, mutta eivät mitenkään pröystäileviä ja työn jälki oli huolellista ja viimeisteltyä. Siis täydellinen koti. Nauroinkin heille, että sitten kun laitatte tämän myyntiin, niin kertokaan ensin meille.

Sitten koitti se aika, jolloin talo laitettiin myyntiin. Jos emme olisi muutamaa vuotta aikaisemmin muuttaneet Talmaan, olisin varmasti vakavasti harkinnut sen talon ostamista. Nytkin mietin, mutta  tulin siihen tulokseen, että oma talommekin on ihan ok. ja muuttaminen ja oman talon myynti  jne. olisi taas niin iso rumba, että en kyllä jaksa sitä enää. Yritin mainostaa taloa joillekin tutuillekin, koska tiesin, miten hyvä se on. No, ei ottanut tuulta purjeisiin ja sitten koitti se päivä, jolloin sain puhelun, että talo on myyty. Joku lapseton pariskunta oli sen ostanut. He olivat kertoneet, että ihastuivat talossa sen avaruuteen. Se oli minullakin yksi ihastuksen aihe, joten tuntui, että olipa hyvä, että löytyi ostaja, joka arvosti samanlaisia asioita kuin entinen omistajakin. – Siinä matkan varrella oli nimittäin ollut katsojia, jotka heti alkoivat suunnitella jonkun tilan jakamista niin, että huoneluku kasvaisi ja sehän olisi ollut omiaan pilaamaan koko idean avarasta, valoisasta talosta.

Kaikki näytti menevän mukavasti ja pariskunta muutti uuteen kotiinsa muutaman kilometrin päähän kerrostaloon.  Varastoon jäi kuitenkin joitain työkaluja ja kottikärryt, joista sopivat uuden omistajan kanssa, että ne haetaan pois muutaman päivän sisällä.

Sitten tuli se päivä ja vanha omistaja tuli hakemaan pois viimeiset tavaransa. Pihalla oli iso jätelava, johon oli kannettu niin lattia, kuin seinämateriaaleja ja tilalle oli taitettu mustaa ja harmaata laattaa… sinne meni Amor – laattakin, roskalavalle. Ja eteisen kaunis laatoitus, jossa oli ollut ideana tehdä lattiaan ”matto” laatoista. Matto, jota ei tarvitsisi viedä ulos tampattavaksi.

Tuli taatusti paha mieli talon rakentaneelle ja suunnitelleelle miehelle! Kun minäkin pahoitin asiasta mieleni, vaikka se ei minulle mitenkään kuulunutkaan. Ja tiedätkö, minä en tahdo päästi irti asiasta. Tunnen melkein raivoa uusia omistajia kohtaan, että menivät ja lyttäsivät kaiken kauniin ja hyvin suunnitellun massatrendien takia! Idiootteja!! – Nyt tiedän, mitä mielensä pahoittaminen voi käytännössä olla. Enkä tiedä, miten siitä eroon pääsee.

Kategorier :

Mode & Stil

0

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Skriv kommentar