Tiistaikirje 29 - 16.7.2019, Elämä muuttuu ja me sen mukana

tisdag 16 juli 2019 - 11:50 | 0 Kommentarer

Olen viimeaikoina törmännyt useamman kerran siihen, että ikäihmisten elämä on muuttunut oleellisesti aikaisemmasta. Useilla kuvioon on tullut mukaan lisääntyvä määrä sairauksia, jonkun puoliso tai  muu läheinen on kuollut ja elämän rytmi ja rutiinit muuttuvat niin, että aina ei sitten arkikaan tahdo sujua. Oman lisänsä tähän kaikkeen on tuonut myös digitalisaatio, josta iäkkäimmät ovat pudonneet kelkasta jo kauan sitten.

Muutamana päivänä näiden asioiden tiimoilta on  myös ”parannettu maailmaa” parin ystävän kesken ja mietitty, mitä sitä voisi itse näiden asioiden eteen tehdä.  Usein sitä kyllä itse tajuaa, että tilanne on muuttunut, mutta ei sitten osaakaan korjata sitä. Havaitsimme yhden ystävän kanssa, että meistä oli tullut hirveän laiskoja lähtemään mihinkään neljän seinän sisältä. Siellä kotona  kun on niin hyvä ja turvallinen olla. Kun voimat vähenevät ja liikkuminen vaikeutuu, se tuo mukanaan kaikenlaista ihan hassuakin: minä esimerkiksi en millään viitsisi pukea päälleni mitään ihmismäistä… ja kun kuitenkin on jollain tasolla tottunut siihen, että  kun menee talosta ulos, on pukeutunut edes osapuilleen siististi, eikä hiukset hapsota miten sattuu jne.  ei  tahdo mistään löytää sitä energiaa, että pitää katsoa kaapista päällensä jotain vähän siistimpää… ja niin sitten alkaa lykätä kaikkea menemistä vähän pitemmälle ja pitemmälle… alkaa käymään kaupassa vain kerran viikossa sitä varten, ettei tarvitse laittautua… ja kylään menemistä harkitsee monta kertaa, ennen kuin vastaa kutsuun myöntävästi, vaikka ei oikein keksi mitään syytäkään, miksi ei halua mennä… Tällaiset piirteethän ovat ihan outoja ihmisille, jotka ovat aina olleet sosiaalisia ja seurallisia… Silloin, kun näitä alkaa esiintyä itsellä, pitäisi hälytyskellojen soida heti, eikä viikon päästä!

Juuri, kun parantelimme maailma ja pohdimme näitä ikääntymiseen liittyviä muutoksia omassa ja toisten käyttäytymisessä, ystävän puhelin pirahti. Anteeksi pyydellen, hän vastasi puhelimeen ja ei sitten tahtonutkaan saada puhelua lopetettua. Linjalla oli joku sukulainen, jonka muisti oli miehen kuoleman jälkeen kadonnut melkein kokonaan ja arjesta oli tullut todella hankalaa. Tällä kerralla hän ei löytänyt television kaukosäädöstä kanavaa numero 15. Ohjelma kun palasi aina kanavalle 1, kun sen viitosen etsiminen ja painikkeen painaminen kestivät niin kauan. .. Ajatelkaa, miten toivotonta kamppailua jonkun televisio-ohjelman katsominen voi saada aikaiseksi, kun kaikki ei enää menekään kuin Stömsössä!

Mietimme, mitä voisimme itse tehdä asioille, ennen kuin ollaan tuon sukulaisen tilanteessa, vai voisimmeko?

Kerroin ystävälle, että omalta osaltani yritän pakottaa itseni aktiivisemmaksi rakentelemalla itselleni sääntöjä, joita sitten pyrin tiukasti noudattamaan. Yksi tällainen sääntö on, että lähden vähintään kerran viikossa kotoa pois muualle, kuin ruokakauppaan. Jos en keksi mitään muuta menoa, mennään juomaan kupillinen kahvia vaikka jonkun huoltoaseman kahvilaan. Ei siihen välttämättä mene paljoa rahaa. Aina ei tarvitse kahvin kanssa ottaa edes pullaa, mutta sen kahvin juominen ihmisten ilmoilla, siellä, missä on muitakin, antaa kuitenkin itselle pikkuisen lisää näköalaa ja hetken, jolloin vai tarkkailla ympäristöä, eikä vain kotia siellä neljän seinän sisäpuolella!

Joskus voi tehdä myös jotain ihan yksin. Ei aina tarvitse olla seuraakaan. Ystäväni, joka toimii omaishoitajana, sai yllättäen viikon loman, jonka viettoon ei sitten ollutkaan ihan helppoa saada ketään kaveriksi, kun kaikilla ystävillä ja sukulaisilla oli tietysti kaikenmoista omaa ohjelmaa, työtä ja kaikkea… niinpä tämä ystävä otti itseään niskasta kiinni ja päätti aluksi tekaista Tallinnan päiväristeilyn ihan omassa seurassaan, ajatuksena, että saisipahan kuitenkin katsella muita maisemia ja muita ihmisiä, eikä aika kuluisi kotia siivoillessa! Matka alkoi aamulla bussimatkalla satamaan ja bussin vaihto osui näppärästi niin, että vaihtoaikaa oli vain muutama hassu minuutti. Satamassa sitten kipin kapin laivaan ja aamiaisen kimppuun! Armoitettuna neulojana, hänellä on tapanaan aina pitää matkassa mukana jonkinlaista kudinta, joten nytkin se oli kassin pohjalla odottamassa joutoaikaa. Menomatka meni mukavasti ja Tallinna näytti vieraanvaraiset, aurinkoiset kasvonsa lomailijalle. Terminaalissa kuitenkin eteen tuli pieni ongelma: mukana oli vain 15 euroa, kun Helsingissä oli unohtunut ottaa automaatista rahaa. Eihän siinä sitten auttanut kuin köpötellä pankkiautomaatille, koska periaatteena oli aina ollut, että kortteja ei ulkomaanmatkoilla käytetä, vaan ainoastaan käteistä rahaa, etteivät  rosvot pääsi käsiksi pankkitiliin.  – Pankkiautomaatti ei kuitenkaan suostunut yhteistyöhön ja syötti kaiken aikaa jotain kummallista tekstiä, josta ystävämme ei saanut mitään tolkkua. Sitten kilahti puhelin ja pankilta tuli viesti: ” Sinun tililtäsi on yritetty nostaa rahaa Virossa, jos se on joku muu, kuin sinä itse, ole varovainen, ettei tiliäsi väärinkäytetä! Sinulla on ulkomaan käyttöesto, jonka voit poistaa ennen matkaa matkan ajaksi, käymällä muuttamassa asetukset omilla sivuillasi… ” …Niinpä niin! Ei siis rahaa, ja täällä sitä nyt sitten vietetään kuusi tuntia! Mahtaa tulla pitkiä tunteja! , tuumasi ystävä ja päätti lähteä kävelemään satamasta jonnekin… No, päivästä tuli pitkä ja puistojen penkeillä syntyi neulomukseen ripeästi kerroksia. Kolmeen siideriin sentään 15 euroa riitti, joten nestevajauksesta ei onneksi tullut ongelma! Ja laivallahan taas pankkikortitkin hyvin kelpasivat, vaikka ei illallinen olisi ollutkaan etukäteen maksettu!

Jälkeen päin ystävä naureskeli, että jalat huusivat hoosiannaa  ja seuraavana päivänä ei tehnyt mieli astua ainuttakaan askelta, mutta tulihan neulomus valmiiksi ja ei häntä nyt ainakaan tuhlailusta voinut kukaan syyttää! – Keskenämme naurettiin vedet silmissä ja todettiin, että paljon tuli muisteltavaa siltäkin lomareissulta, vaikka ei etukäteen olisi uskonut!

Sen sijaan, että käperrymme oman itsemme ympärille murjottamaan ja kuuntelemaan erilaisia kolotuksia ja lisääntyvää jäykkyyttämme, meidän pitsi ainakin aika-ajoin ottaa itseämme niskasta kiinni ja tehdä oman etumme vuoksi jotain, mikä piristää meitä ja elämäämme, sillä ei meistä kukaan muu välitä, kuin me itse! Itse tämä elämä on elettävä ja koettava, ei sitä kukaan muu tee meidän puolestamme!

 

 

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Skriv kommentar