Tiistaikirje 30 - 23.7.2019, Pieni filosofi

tisdag 23 juli 2019 - 11:50 | 0 Kommentarer

En tiedä, onko havaintoni oikea, vai vaan mielikuvituksen tuotetta, mutta olen ollut huomaavinani, että ihmiset maalla, ovat usein jollain tavoin aidompia ja suoraviivaisempia. Tai sitten minulla on vaan ollut onni tutustua sellaisiin ihmisiin maaseudulla kesiäni viettäessäni.

Kerran pääsin aitiopaikalta seuraamaan, miten tuttavaperheen naapurissa asunut pieni  filosofi muodosti käsitystään maailmasta ja sen synnystä. Poika, silloin n. 5-vuotias, oli tapansa mukaan tullut kurkistelemaan, mitä naapurin setä ja täti tekivät. Taustalla pikkumiehellä oli myös yksinäisen päivän kuluttaminen jotenkin mielekkäästi sillä aikaa, kun vanhemmat olivat työssä. Naapurin setä ja täti olivat mukavia ja pojalle liikeni yleensä myös lasillinen mehua tai tuore pulla, jos täti oli leiponut. Setä oli taksikuski ja poika tenttasi häneltä kaikenlaista niin autoista, kuin elämä eri ilmiöistä.

Yhtenä päivänä setä oli juuri tullut kotiin ajosta ja oikaisi itsensä pitkäkseen pihanurmikolle ja pisti tyynykseen lippalakkinsa aikomuksena lepuuttaa pitkästä istumisesta jännittynyttä selkäänsä. Silloin poika huomasi tilaisuutensa tulleen, ja kipaisi siihen sedän viereen nurmikolle ja pisti hänkin lippalakin päänsä alle. Hetken siinä selällään maattuaan poika kysyi sedältä:

-           ” Mitä sinä teet?”

-          ” Katselen noita pilviä, tuolla taivaalla”

-          ” Kuule, kuka nuo pilvet oikein on tehnyt?”

-          ” Yläkerran ukko”, vastasi setä.

Poika oli pitkään ihan hiljaa ja kysyi sitten:

-          ” Kukas nuo puut sitten on tehnyt?”

-          ” Se sama yläkerran ukko” totesi setä.

-          ” No kukas nuo omenat sitten noihin omenapuihin on tehnyt?”                     jatkoi poika.

-          ” Se sama yläkerran ukko”

-          ”No entäs nuo mansikat tuolla teidän mansikkamaalla sitten?”

-          ” Nekin on yläkerran ukon tekemiä” vastasi setä taas.

-          ”Paljon se on tehnyt” , huokasi poika ja jäi katselemaan pilviä, puita, ja omenapuissa kypsyviä omenoita mietteliäänä.

Sitten ajatukset katkesivat, kun pojan äiti tuli työstä kotiin ja huuteli poikaa kotiin.

Naapurin setää nauratti käyty keskustelu ja hän kertoi siitä tädille kotiin mentyään.

Seuraavana päivänä naapurin täti oli kasvimaalla kitkemässä mansikkapenkkejä, kun poika ilmestyi ison kiven päälle istuskelemaan ja katselemaan tädin touhuja. Jonkin tovin siinä katseltuaan, poika kysäisi:

-          ” Kuule täti, tiedätkö sinä, kuka nuo pilvet on tehnyt?”

-          ” Se on tuo yläkerran ukko”, vastasi täti ja naureskeli mielessään,                että jaha, nyt hän pääsee tentattavaksi.

-          ” Kuka nuo puut sitten on tehnyt?”

-          ” Se sama yläkerran ukko”

-          ” Entäs omenat sitten?”

-          ” Sama yläkerran ukko nekin on tehnyt”

-          ” Onko se tehnyt nuo mansikatkin?”

-          ” Juu on se. Se tekee vähän kerrallaan kypsiksi sekä mansikat,                   että omenat, että voidaan sitten niitä syödä” sanoi täti ja jatkoi : ”               Mutta nuo myyrät on alakerran isännän tekemiä, kun tekevät niin               paljon pahaa… tässäkin on taas yksi mansikan juuri syöty mullan               alta tyhjäksi ja mansikka sitten kuihtuu”.

Poika oli pitkään ihan hiljaa ja sanoi sitten lopulta hennolla äänellä:

-          ” Mie olen sitten vissiin alakerran isännän tekosia, kun  mieli tekee               niin usein tehdä pahaa ja olla tuhma!”

Siitä syntyikin sitten uusi keskustelu, miten niitä mielitekoja voisi vähän paremmin hallita…

Kyseinen poika on jo iso mies, mutta vieläkin minäkin muistan tämän pienen filosofin pähkäilyt ja mietin, miten onnellinen hän ja hänen vanhempansa saivat olla siitä, että naapurissa oli setä ja täti, joilla oli aikaa lapselle ja tämän mieltä askarruttaneille kysymyksille. Sitä aina toivoisi, että kaikille lapsille ja miksei aikuisillekin, olisi kuuntelija ja keskustelija läsnä silloin, kun isot ajatukset päässä risteilevät.

Nykyisin vaan liian usein tulee tunne, että edes omilla vanhemmilla ei ole aikaa lapsilleen olla aidosti läsnä, kun kaikenlaiset digitaaliset vempaimet pitävät ihmiset otteessaan kaiken aikaa. Toivottavasti ole väärässä.

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Skriv kommentar