Tiistaikirje 33 - 14.8.2019, Apua ja iloa

tisdag 13 augusti 2019 - 11:50 | 0 Kommentarer

Oltiin pari päivää mökillä ja kun osuttiin paikkakunnalle perjantai-iltana, piipahdettiin paikallisella iltatorilla. Olen aina rakastanut tuollaisia leppoisia, yhteisöllisiä tapahtumia… Ei me sieltä paljoa ostettu, joku piirakka ja purkki paikallista hunajaa, mutta kuunneltiin vähän aikaa musikanttia, joka kertoili vitsejä ja lauloi haitarin säestyksellä vanhoja renkutuksia, jotka kyllä istuivat tunnelmaan ihan hyvin.  Sivusta seurasin yhtä keskustelua, jossa kaksi mummoa jutteli kolmannesta, joka ei ollut päässyt paikalle, kun ei ollut autoa, eikä kukaan osunut tarjoamaan mummolle kyytiä. Kun sitten kuulin vielä, että mummo olisi asunut meidän matkamme varrella, aloin jo miettimään, miten tällaisia asioita voisi pienellä vaivalla helpottaa, kun vaan ihmisten tarpeet olisi helpommin selvitettävissä.

Olen jonkun kerran nähnyt täällä Sipoossa Nikkilän Facebook-ryhmässä ilmoituksen, että joku tarvitsisi silloin ja silloin kyytiä Keravalle tms. Ja tulikin mieleeni, että ainakin tällaisten tapahtumien yhteydessä voisi olla joku systeemi, johon osallistujat voisivat ilmoittaa osallistuvansa ja tarvitsevansa kyydin jollekulle samasta suunnasta tulevalle ja toisaalta joku toinen voisi ilmoittaa haluavansa osallistua, jos kyyti järjestyisi. Ei olisi kovin kummonen lisätyö, parkkitilaa säästyisi ja tapahtumien  osallistujamäärät saattaisivat kasvaa… Asia hoituisi  hyvällä tahdolla ja pienellä vaivalla! Puhumattakaan siitä, että joku vastaava lista voisi olla olemassa  kyläkeskuksiin, kauppaan ja asioille mielivän helposti tavoitettavissa… Kun ajattelen omaa liikkumistamme, niin pääosin liikumme isännän kanssa kahdestaan esimerkiksi kauppaan. Ei olisi mitenkään ongelmallista napata kyytiin joku matkan varrelta tai vaikka pienellä koukkauksellakin. Kun ollaan eläkkeellä, ei aikakaan tuo asialle esteitä. Ajatelkaa, miten pienellä vaivalla voisi helpottaa jonkun toisen elämää ja saada samalla itselleen hyvän mielen? Kun se nyt vaan on tosiasia, että Suomi on pinta-alaltaan iso ja pitkä maa, eikä kannattavaa julkista liikennettä nykyisellä kustannustasolla mitenkään kukaan tai mikään yritys pysty joka kolkkaan järjestämään. Taksilla toki pääsee, mutta siinä aika usein tulee vastaan liian suuri kustannus, etenkin, jos eläke on pieni ja matka pitkä.

Pohdiskelin asiaa monelta eri kantilla viikonlopun aikana ja tulin siihen tulokseen, että tällainen kimppakyyti systeemi olisi suht helppo toteuttaa vaikka niin, että joku kunnan virkailija ylläpitäisi tällaista tarvelistaa, esimerkiksi kunnan sivuilla.  Sinne voisi kyytitarpeensa ilmoittaa joko netissä tai puhelimella ja listalta sitten paikasta  A paikkaan B menossa oleva, voisi ottaa yhteyttä kyydin tarvitsijaan ja sopia asian.Ja jos tähän listalle mukaan pääsisi soittamallakin, eikä vaan netissä, myös vanhat ihmiset, joilla ei ole nettitaitoja, pääsisivät sen piiriin helposti. Suomalaiset ovat aina osanneet tehdä yhteistyötä, enkä ymmärrä, miksi se ei tällä alallakin voisi toimia. pienellä vaivalla ja pienillä kustannuksilla voitaisiin jos ei nyt kokonaan ratkaista, niin ainakin huimasti helpottaa ihmisten liikkumista ja asiointia myös syrjäkylillä. Tiedän kokemuksesta, että on useita kyläyhteisöjä, joissa tämä naapurin auttaminen toimii loistavasti ilma mitään sen kummempia järjestelmiä, mutta siinä vaiheessa, kun  haja-asutusalue on vähän isompi niin, että ihmiset eivät enää tunne naapureitaan, jonkinlainen asiaa auttava järjestelmä olisi paikallaan. – Voisihan joku tämän tapainen systeemi olla tietysti myös osa sosiaali- ja terveystointa, eihän sekään ole poissuljettu.

Nappi-naapuri sovellus on ilmeisesti hiljalleen jalkautumassa muuallekin kun kaupunkeihin, sekin voisi tietysti olla joku tapa toteuttaa näitä kyytiasioita, mutta se on kuitenkin nettisovellus, johon kaikkein eniten apua tarvitsevat nettitaidottomat vanhukset eivät pääse osallisiksi.

Moneen kertaan on julkisuudessakin todettu, että suomalaiset ovat ujoja. Vaikka en pidäkään itseäni erityisen ujona, on pakko myöntää, että vielä minullakin on asioita, joita joskus ajattelen tekeväni, mutta en sitten kehtaakaan… yksi tällainen asia pyörii mielessäni aina silloin tällöin joten se  selvästi vaivaa minua. – Meillä on mökkipaikkakunnalla , matkalla keskustaan, muuan maatalo, jonka päärakennus  ja vanha navetta, sijaitsevat ihan tien vieressä. Talossa asuu vanhoja ihmisiä, mutta joka ikinen kevät talon emäntä saa aikaiseksi navetan ikkunoille pelargoniaruukut, jotka ilahduttavat ohikulkijaa värikkyydellään koko kesän. Olen ihastellut niitä kaikki nämä vuodet (20)ja ajatellut, että haluaisin kerran pysähtyä ja kävellä pihaan kiittämään tätä emäntää tästä viehättävästä kukkajonosta. – Vielä se on tekemättä! Ja joskus käväisee mielessä, että ellen pian tee sitä, se voi jäädäkin tekemättä, kun jompikumpi meistä, emäntä tai minä, vaihtaa hippakuntaa…

Siinä ihan tämän talon ja navetan lähellä on toinenkin maatila, joka aiheuttaa aina hidastuksen  kauppareissuun näin kesällä. Siinä laiduntaa nimittäin aika iso, mustien härkien lauma. Komeita, kaiken kokoisia ja –ikäisiä sonneja. Upeita eläimiä rauhallisesti ruokailemassa… ihan on silmänruokaa siinäkin, ainakin kaupungissa isoimman osan elämänsä viettäneelle eläkeläiselle.

 

PS:

Tämän kirjoittamisen jälkeen kuulin jotain ihan käsittämätöntä yhdeltä ystävältäni, joka on myös huolissaan ikäihmisten  vaatimattomasta tai surkeasta kotihoidosta ja yksinäisyydestä. - Tässä suora lainaus hänen kertomastaan:

Kolmisen vuotta sitten juttelin paikallisen taksiyrittäjän kanssa. Hän kertoi, kuinka ei tahtonut päästä jatkamaan matkaa, kun mummot ja papat jututtivat kotiovella jopa vartin... Ymmärrettävää, jos taksikuski on ainut jonka kanssa voi jutella kerran viikossa tai kuukaudessa.
Taksikuski tykästyi esittämääni ajatukseen, että jos kerran viikkoon kärrättäisiin mummot ja papat Aurinkoon turisemaan keskenään. Että olis mahdollisuus syödä tai kahvitella samalla, mutta vois tulla ihan vaan juttelemaan.
Todettiin, ettei kummallakaan ole aikaa organisointiin, joten puhuin asiaa yhdelle xxsoteyn ihmiselle, joka hyvä ettei tullut silmille: "juur kun me ollaan saatu vanhukset hyvin hoidettua koteihinsa, niin sä haluat että ne kärrätään pois sieltä..." 
Mutta kuinka tärkeää se kanssakäyminen onkaan sosiaaliselle ihmiselle, eri asia on ne jotka on mökissään yksin omasta tahdostaan.
Ajatus oli, että alueittain olisi taksi ajanut kimppakyytinä halukkaat aina tiettyinä päivinä. Vanhustyön osuudeksi olisi ollut kartottaa, kuka haetaan, mistä ja milloin. Mutta ei väkisin!

Tällaista asennetta jos meidän sosiaalitoimi ylläpitää, hommaa hoitaa väärät ihmiset! Kyllä sosiaalitoimen ihmisten pitää erottaa metsä puilta ja hoitaa vanhuksia inhimilliset arvot huomioon ottaen. - Kukahan ministeri olisi sopiva henkilö tämän asian hoitamiseen?

- Edellisen asian ainoa hyvä puoli on, ettei se tapahtunut Sipoossa, eikä toivottavasti  tapahdukaan!

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Skriv kommentar