Tiistaikirje 6

tisdag 6 november 2018 - 11:55 | 0 Kommentarer

Tämä päivä onkin juhlapäivä, Ruotsalaisuuden päivä, Kustaa Aadolfin päivä. Svenska dagen.

Viimeisessä työpaikassani sitä juhlittiin aina. Meillä oli muutenkin mukava porukka siinä yksikössä ja ruotsin kääntäjä huolehti joka vuosi siitä, että iltapäiväkahvin kanssa saimme päivän kunniaksi aina myös asiaan kuuluvan Svenska dagen-leivoksen, jossa on Kustaa Aadolfia esittävä kuva.  Jos ei muu auttanut, tämä työtoveri kävi ne ruokatauolla keskustan Fasulta ostamassa.  – Pienistä asioista ne mukavat muistot tulevat.  Kunpa me ihmiset vaan paremmin senkin asian mieltäisimme.  Tässäkin tapauksessa se oli teko, joka muokkaisi varmasti missä tahansa työpaikassa positiivista asennetta kieltäkin kohtaan… ja kuten huomata voi, minuunkin se jätti pysyvän, positiivisen jäljen.

Ja juhla seuraa toistaan… viikko päättyy isänpäivään, jota vietetään ensi sunnuntaina. Alkujaan Jenkeistä lähtenyt juhlapäivä on meillä aika tuore asia. Se tarjoiltiin Suomeen jo 1949, mutta vasta 70-luvulla se vakiintui meille käyttöön, eikä silloinkaan kovin voimallisesti. Luonteeltaan isänpäivä on ollut koko ajan enemmän ja enemmän kaupallinen juhla. Jotkut ovat epäilleet, että kauppa on sen tänne tarkoituksella tuonut, ihan vaan bisneksen takia. En muista, että meillä lapset 70- luvulla olisivat isille kortteja piirrelleet…en muista myöskään koskaan onnitelleeni omaa isääni päivän johdosta. Isä kuoli jo1976, joten se on saattanut jäädä siinä vaiheessa meillä vielä kokonaan varjoon koko juhla. Mutta lapsenlapset ovatkin sitten saaneet jo monen monta onnittelukorttia ukille aikaiseksi, joten ei tuo mieskään ole välttynyt tältä juhlalta, vaikka ei itse mikään juhlijatyyppi olekaan. Meillä isänpäivää vietetään lähinnä aina saman kaavan mukaan: minä teen täytekakun, vaikka kyse ei minun isästäni olekaan, ja lapset perheineen poikkeavat  oman aikataulunsa mukaisesti sitä kakkua syömään. Poika tuo tavallisesti mukanaan jonkun kirjan isälleen… mutta enemmän se on kuitenkin sellainen perheen mukava yhdessäolohetki. Sellainen on jotenkin enemmän meidän näköisemme juhla, kuin tuo kaupallinen hössötys.

Mielestäni hyvin kuvaavaa tälle ajalle on se, että joillain tahoilla halutaan nyt muuttaa isänpäivä läheisen päiväksi. Halutaan olla niin hirvittävän tasa-arvoisia, ettei vaan kukaan pahoittaisi mieltään siitä, että hänellä ei isä syystä tai toisesta ole mukana kuviossa. En ymmärrä, miksi isät eivät saisi tuntea isyyttään samalla tavalla kuin äidit ja olla juhlinnan kohteena. Ovathan monet nyky isät olleet mukana synnytyksessäkin ja kokeneet silloin jotain korvaamatonta.  Ei tämä maailma ole tasa-arvoinen muutenkaan. Ja lastenkin pitää se jossain vaiheessa oppia! Yleensä se oppi menee perille parhaiten lapsuudessa, jossa ollaan avoimempia. - Ei minulla ole mitään läheisen päivää vastaan, mutta sitä voidaan viettää jonain toisena päivänä! Sillä tavallahan moni, jollekin tärkeä lähimmäinenkin saisi oman juhlapäivänsä. Vuodessa on 365 päivää, on siinä tilaa lähimmäistenkin juhlimiselle. Sitä paitsi jos halutaan juhlia lisää, niin serkun ja pikkuserkun päiväkin olisi ihan hauska lisä kalenterijuhliksi. Joku voisi kiinnostua vaikka sukututkimuksesta, kun kaivelisi esiin näitä vähän etäämpiä sukulaisiaan.  Ja entä sitten kummin-päivä? – Yleensähän kummit huolehtivat kummilastensa lahjomisista ja muusta sellaisesta. Voisivathan ne kummilapset sitten vähän isompina muistaa onnitella kummejaankin. Eikö? Eikä siskoilla, veljillä, tädeillä, sedillä ja enoillakaan ole omaa päivää...

Olen olosuhteiden pakosta tutustunut jonkin verran amerikkalaiseen elämänmenoon ja todennut joskus, että siellä eletään juhlasta juhlaan. Ensin se ärsytti minua. Ehkä juuri juhlien kaupallisuuden takia, mutta kun sitä seurasi pitempään, huomasi myös asian hyvät puolet. Aina oli jotain odotettavaa. Eikä sielläkään kaikki ihmiset siihen kaupallisuuteen hurahda, mutta se antaa mahdollisuuksia myös yhteisiin juhlahetkiin myös vähän vieraampien ihmisten ja vaikka naapureiden kesken. Se, mitä heidän juhlistaan arvostan, ja soisin sen tulevan meillekin, on kiitospäivä. Sen eteen liki jokainen amerikkalainen on valmis tekemään kaikkensa. Siellä todella uhrataan vaivaa, aikaa ja rahaakin siihen, että lähes koko suku voi viettää päivää yhdessä.  Se on siellä jouluakin tärkeämpi juhla.

No, me elämme Suomessa ja meidän kulttuuriimme tungetaan paljon vaikutteita muista kulttuureista. Kaikkea ei tarvitse vastaanottaa ja hyväksyä, mutta toisinaan kannattaa miettiä, mitä hyvää asiassa voisi olla.

 

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Skriv kommentar